Siirry pääsisältöön

Tammileiri Aarnivalkea 6.-9.6.2019



Metsäss' loistaa aarnivalkea, aarnivalkea, aarnivalkea, metsäss' loistaa aarnivalkea joka kesäilta……

Meitä kutsui Aarnivalkea Sauvon metsiin 6.6. Jännitys oli käsinkosketeltava kun pienet sudenpennut nousivat bussiin ja äidit jäivät parkkipaikalle miettimään olikohan  nyt kaikki pakattu! Neljän päivän leiri edessä, mitäköhän mahtaa olla tiedossa? Perille päästyämme kävelimme painavat rinkat selässä aika pitkänkin matkan omaan leiriin, Hiisivuorelle! Teltat pystyyn, tavarat paikoilleen, leiripaidat ja huivit päälle ja sitten ensimmäiselle ruokailulle. Illalla oli vielä ohjelmassa avajaiset, jonne osallistui kaikki 2300 leiriläistä! Illalla oli monen vaikea saada unta, tuntui hassulta nukkua ulkona pitkästä aikaa :)

Perjantai pyörähti käyntiin aikaisin. Luvassa lämmin kesäpäivä. Vesipullot täynnä suuntasimme Ilmarisen pajalle, jossa naputtelimme leirimerkit huiviin. Lounaan jälkeen alkoi Hiisien mittelö eli partiotaitokilpailu! Aika haastavia rasteja, mutta hauskoja!  Tänään oli myös odotettu päivä koska ohjelmassa oli uintia!! Uintivuoro oli lyhyt mutta sitäkin virkistävämpi!!  Alaleirin oma iltaohjelma oli hauska ja se meni äkkiä tikkaria syödessä! Iltapala oli aina omassa leirissä ja tänään oli leipää ja jugurtti. Tänään uni tuli hieman aiempaa kuin eilen, sen verran puuhakas päivä oli!!

Lauantai alkoi lämpimästi ja päivällä paukkui jo hellerajat. Aamupäivän ohjelmapiste tuli meidän Hiisivuorelle ja se oli nimeltään Tellervon tarinat. Tarinointia ja esiintymistä, värittämistä yms.  Lounaan jälkeen alkoi monen mielestä ehkä leirin paras ohjelma, Aarnin Elämykset. Siellä oli ramborataa, pomppulinnaa, pallomerta, pesusienisotaa, saippuakuplia, nuoralla kävelyä, höyrytelttaa yms. yms. Oltaisiin oltu pidempäänkin, mutta välipala ja Ahdin Valtakunta kutsui. Ahdin Valtakunnassa oli vesiaiheisia pisteitä ja sen jälkeen pääsi suoraan juoksemaan veteen, UIMAAN!! Oli todella kuuma! Oltaisiin voitu uida tuntitolkulla! Päivällisen jälkeen oli suuri iltanuotio, jonne osallistui kaikki alaleirit. Huikea ohjelma! Takaisin Hiisivuorelle, jossa tarjoiltiin iltapalaksi lettuja! Pirteimmät jaksoivat höpötellä teltassa pitkään, osa simmahti välittömästi ;)

Sunnuntaina aamu alkoi märissä tunnelmissa. Yöllisen sateen viimeiset pisarat olivat vielä aamupalalla, mutta sen jälkeen kirkastui ja saapui taas paahtava helle! Viimeisen leiripäivän ohjelma oli erittäin tiukka. Aamupäiväksi menimme vielä yhteen ohjelmaan, jossa saatiin niin kuumat paikat että meinattiin läkähtyä! Emme kuitenkaan kuukahtaneet vaan jatkoimme kunnollisen nestetankkauksen jälkeen päivän ohjelmaa, johon kuului pakkausta. Nyt piti löytää ne omat sukat ja pyyhkeet ympäri telttaa ;) Välissä söimme ja lopuksi oli vielä leirin päättäjäiset. Paikalla oli taas kaikki leiriläiset. Eriväriset tuubihuivit heiluivat, partiolaulut soi, tunnelma oli upea. Oli kotiinlähdön aika. Moni ehkä jo odotti kotiin pääsyä, mutta kaikilla oli reppu täynnä ihania partiomuistoja :).

Kettulauman puolesta, Taru


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakkaudesta lajiin

Partioviikolla on hyvä pysähtyä miettimään, mitä partio oikeastaan merkitsee. Sudenpennulle partio on ehkä pääasiassa harrastus, jossa pääsee tekemään sellaisia asioita, joita muuten ei tulisi opittua. Seikkailija kokeilee varovaisesti siipiään luonnossa jo paljon ihan itse tehden. Tarpojalle oman vartion kokous on paikka, jossa ei tarvitse esittää, partiossa saa vielä leikkiäkin. Samoaja pääsee irtautumaan kodin piiristä ja kokeilemaan vastuunkantamista. Vaeltaja on jo melkein aikuinen, silti oma vertaisryhmä tukee, auttaa ja antaa iloa. Aikuinen on mahdollistaja, joka antaa toimintaohjeet, turvallisen paikan toimia ja olla itsensä. Mahdollistaja saattaa olla hyvinkin pienessä roolissa seuraamassa sivusta, että kaikki sujuu tai valtavassa koko Suomen partiolaisia koskettavassa roolissa. Jokainen partiolainen on, sen hetkisestä roolistaan riippumatta, tärkeä. Partion merkitys on oman kokemukseni mukaan meille partiolaisille valtava. Siksi usein kuuleekin erityisesti aikuisten par

Itsenäisyyspäivä 6.12.2018

Tänään 6.12 on Suomen itsenäisyyspäivä. Itsenäisyyspäivä tarkoittaa meille Eräkurjille lupauksenantoa. Uudet sudenpennut antoivat ensimmäistä kertaa partiolupauksensa. ”Lupaan parhaani mukaan rakastaa Jumalaani, omaa maatani ja maailmaa, toteuttaa partioihanteita ja olla avuksi toisille”, kaikui kuorossa niin uusien kuin vanhojen partiolaisten suista.            Eräkurkien itsenäisyyspäivä alkoi edustustehtävissä Auran kirkolla. Ryhmä Eräkurkia kantoi Suomenlipun ja laski seppeleet sankarivainajien ja karjalaan jääneiden muistokiville. Kirkolta kurkien matka jatkui kohti Auran Yhtenäiskoulua ja kunnan itsenäisyyspäiväjuhlaa, johon lippu seuraavaksi kannettiin. Kunnan itsenäisyyspäiväjuhlan jälkeen alkoivat Auran seurakuntatalolla Eräkurkien omat itsenäisyyspäivämenot perinteisen lupauksenannon merkeissä. Ensimmäisen vuoden sudenpennut ja muutama uusi seikkailija saivat tänään huivit kaulaansa. Lippukunnanjohtaja Hanna piti puheen ja hetkeksi palasimme eiliseen. Eilen vietimme kansa

Mistä tunnistat sä partiolaisen?

  Aurinko on jo hetken lämmittänyt ikkunan takaa. Vaikken erityisesti ole siivousihminen, on aika kurkistella kaappeihin kevätsiivouksen merkeissä. Eteisen kaapissa nököttävät vaelluskengät. Ne vaelluskengät ostettiin ihka ensimmäistä vaellustani varten. Tuolloin lippukunta suuntasi Urho Kekkosen kansallispuistoon Saariselälle. Samaista reissua varten hankittiin vieressä näkyvä rinkka. Partiopaita roikkuu henkarilla. Sen hihaan on ommeltu merkkejä ja lisää merkkejä on kasassa viereisellä hyllyllä odottamassa paitaan pääsyä. Mukana on ainakin Huhu, Roihu ja lippukunnan oma kesäleiri Karhunniemi. Keittiön kaapista paljastuvat retkiastiat ja kirjahyllystä Partionjohtajan käsikirja. Mistä minut tunnistaa partiolaiseksi? No vaikka näistä pienistä merkeistä kodissani.  Näkyykö partiolaisuus esineiden lisäksi jossakin muussa? Partion vaikuttavuustutkimuksen (2020) mukaan se näkyy nuorten kehityksessä. Tutkimuksen mukaan partiota harrastava nuori osaa muun muassa 2.1 kertaa useammin suunnitell