Siirry pääsisältöön

Lucian päivän mietteitä

Heissan! Lucian päivänä tänne kirjoittelee Emma-Lina eli Emmis eli Watson. Jos pitää kertoa miten liityn partioon niin sanotaan, että olen puoliaktiivinen Nimetön kana.

"Taivaalla tähtivyö kirkkaana loistaa, viestiä jouluyön tuikkeensa toistaa. Taivainen kirkkaus, riemuisa julistus. Kynttilät syttyy, kynttilät syttyy."

Lucia oli sisililialinen nuori neito, joka auttoi kristittyjä vainojen aikana. Kerrotaan, että hän kantoi kynttilää päässään nähdäkseen pimeässä. Luciaa sanotaankin valon tuojaksi. Lucian päivää vietetään erityisesti ruotsinkielisten keskuudessa.

Muistan päiväkodissa ihailleeni monet kerrat eskarilaisten Lucia-kulkuetta ja vielä enemmän Suomen Luciaa telkkarista. Joka vuosi sisäisellä pikku-Emmiksellä herää unelma olla Suomen Lucia, sitten joskus.

Suomen pimeään joulukuuhun tarvitaankin paljon valoa. Tänä vuonna Suomen Lucia on Elin Qvist. Nyt jokaisella on oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi, kun kruunattu on myös Suomen ensimmäinen Special Lucia, kehitysvammainen Elisa Kotisaari. On hieno juttu, että kaikenlaiset ihmiset saavat tuoda iloa ja valoa talveen. Myös Auran eräkurkien Delfiinit ovat käyneet muutamana vuonna laulamassa Auran vanhuksille ja se jatkuu tänäkin Lucian päivänä. Delfiinien taidonnäytteen näkee lippukuntamme instagram-tililtä, @auran_erakurjet.

Hyvää Lucian päivää ja iloista joulunodotusta kaikille lukijoille,
Watson



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakkaudesta lajiin

Partioviikolla on hyvä pysähtyä miettimään, mitä partio oikeastaan merkitsee. Sudenpennulle partio on ehkä pääasiassa harrastus, jossa pääsee tekemään sellaisia asioita, joita muuten ei tulisi opittua. Seikkailija kokeilee varovaisesti siipiään luonnossa jo paljon ihan itse tehden. Tarpojalle oman vartion kokous on paikka, jossa ei tarvitse esittää, partiossa saa vielä leikkiäkin. Samoaja pääsee irtautumaan kodin piiristä ja kokeilemaan vastuunkantamista. Vaeltaja on jo melkein aikuinen, silti oma vertaisryhmä tukee, auttaa ja antaa iloa. Aikuinen on mahdollistaja, joka antaa toimintaohjeet, turvallisen paikan toimia ja olla itsensä. Mahdollistaja saattaa olla hyvinkin pienessä roolissa seuraamassa sivusta, että kaikki sujuu tai valtavassa koko Suomen partiolaisia koskettavassa roolissa. Jokainen partiolainen on, sen hetkisestä roolistaan riippumatta, tärkeä. Partion merkitys on oman kokemukseni mukaan meille partiolaisille valtava. Siksi usein kuuleekin erityisesti aikuisten par

Itsenäisyyspäivä 6.12.2018

Tänään 6.12 on Suomen itsenäisyyspäivä. Itsenäisyyspäivä tarkoittaa meille Eräkurjille lupauksenantoa. Uudet sudenpennut antoivat ensimmäistä kertaa partiolupauksensa. ”Lupaan parhaani mukaan rakastaa Jumalaani, omaa maatani ja maailmaa, toteuttaa partioihanteita ja olla avuksi toisille”, kaikui kuorossa niin uusien kuin vanhojen partiolaisten suista.            Eräkurkien itsenäisyyspäivä alkoi edustustehtävissä Auran kirkolla. Ryhmä Eräkurkia kantoi Suomenlipun ja laski seppeleet sankarivainajien ja karjalaan jääneiden muistokiville. Kirkolta kurkien matka jatkui kohti Auran Yhtenäiskoulua ja kunnan itsenäisyyspäiväjuhlaa, johon lippu seuraavaksi kannettiin. Kunnan itsenäisyyspäiväjuhlan jälkeen alkoivat Auran seurakuntatalolla Eräkurkien omat itsenäisyyspäivämenot perinteisen lupauksenannon merkeissä. Ensimmäisen vuoden sudenpennut ja muutama uusi seikkailija saivat tänään huivit kaulaansa. Lippukunnanjohtaja Hanna piti puheen ja hetkeksi palasimme eiliseen. Eilen vietimme kansa

Mistä tunnistat sä partiolaisen?

  Aurinko on jo hetken lämmittänyt ikkunan takaa. Vaikken erityisesti ole siivousihminen, on aika kurkistella kaappeihin kevätsiivouksen merkeissä. Eteisen kaapissa nököttävät vaelluskengät. Ne vaelluskengät ostettiin ihka ensimmäistä vaellustani varten. Tuolloin lippukunta suuntasi Urho Kekkosen kansallispuistoon Saariselälle. Samaista reissua varten hankittiin vieressä näkyvä rinkka. Partiopaita roikkuu henkarilla. Sen hihaan on ommeltu merkkejä ja lisää merkkejä on kasassa viereisellä hyllyllä odottamassa paitaan pääsyä. Mukana on ainakin Huhu, Roihu ja lippukunnan oma kesäleiri Karhunniemi. Keittiön kaapista paljastuvat retkiastiat ja kirjahyllystä Partionjohtajan käsikirja. Mistä minut tunnistaa partiolaiseksi? No vaikka näistä pienistä merkeistä kodissani.  Näkyykö partiolaisuus esineiden lisäksi jossakin muussa? Partion vaikuttavuustutkimuksen (2020) mukaan se näkyy nuorten kehityksessä. Tutkimuksen mukaan partiota harrastava nuori osaa muun muassa 2.1 kertaa useammin suunnitell